keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Tanssiterveiset Amsterdamista!


Matkustusaika 14.-15.9.2015.
Matkalla mukana Jari Karttunen sekä Pia Haarala, Frans Winsten, Emil Luukkonen.






Matkan tavoitteena oli tutustua amsterdamilaiseen kulttuurialan oppilaitokseen ja tulevaisuuden yhteistyökuvioiden ideointi (mm. opiskelijaliikkuvuudet). Omana erityiskiinnostuksen kohteenani k.o. oppilaitoksen tanssialan koulutus.


Saapuminen MBO College Zuidiin on hämmentävä: kadulta sisään siirtyessäsi tuntuu kuin olisit saapunut ostoskeskukseen. Katutasossa on nimittäin supermarket ja ravintola sekä rullaportaat. Kun sitten nouset hissillä tai rullaportaissa kerroksiin 2-6, oletkin oppilaitosmaailmassa.

Päivä MBO College Zuidissa alkoi ensin koulutusjohtajien ja -päälliköiden tervetulotilaisuudella, jossa saimme myös perustietoa suuresta oppilaitoksesta (yhteensä 3700 opiskelijaa). Tutustuimme kulttuurialan koulutuspäällikön johdolla musiikki- ja tanssialaan. Aloitimme kierroksen musiikkialan tunteihin tutustumalla josta siirryimme tanssiosastolle. Vierailimme balettitunnilla, draamatunnilla ja modernin tanssin tunnilla. Baletissa venäläinen Vaganova-tekniikka on koulussa edelleen kova sana. Opettaja Marga Douma-Alta integroi tanssin historiaa hienosti ja asiantuntevasti osaksi oppimista. Näimme ensimmäisen vuoden opiskelijoiden tunnin ja yksilöiden taso oli kirjava. Kehittymisen myötä tulee lisää taitoja ja osaamista mikä näkyikin modernin tanssin tunnilla jolla oli toisen vuoden opiskelijoita. He opettelivat tunnilla Beyoncé´n kappaleen koreografiaa -tismalleen kuten se on WMA:n esityksessä. Hyvä käytänne, jonka benchmarkkaan Keskuspuistoon!

Hississä opettaja Marga kertoi, että tuntee Suomesta vain yhden tanssijan, Merja Koskiniemen. Kerroinpa siihen, että sattumoisin tunnen Merjan ja olin kuin olinkin hänen työpajassaan Tampereella viime kesänä. Tästä syntyi kiva yhteys ja pian Marga oli jo hakenut kirjoittamansa kirjan jazztanssista jota tutkailimme. Löytyi lisää tuttuja: jazztanssin Mattox-tekniikan opettaja Erica Rooda, jolta olen k.o. tekniikan oppinut. Tästä olikin hyvä siirtyä working lunchille ja juttua riitti! Yhteys Margan kanssa syveni ja puhuimme myös tärkeistä pedagogisista seikoista tanssissa: kasvatuksellisista elementeistä tanssissa ja tanssijan työn nykyvaatimuksista. MBOn tanssialan ammatillisen tutkinnon suorittaneista harva hakeutuu korkea-asteelle koska kokee korkeammat opinnot liian teoreettisina. Ammattikoulu tuottaa käytännön tekijöitä. Puhuimme myös tanssijan työn eettisistä ja moraalisista seikoista koska usein pyydetään töihin pienellä korvauksella tai ilman korvausta sillä verukkeella ett äse edistää tanssijan uraa ja hänen tunnettuuttaan. Tähän Margalla on tiukka linja: hän sanoo opiskelijoilleen että ilmaistyötä voi tehdä kerran tai kaksi mutta siinä menee raja koska muutoin siitä tulee vallitseva käytäntö. Voin myös sanoa että Margan työstä näkyy pedagoginen rakkaus. Marga aloittaa pian myös kansainvälisten hankkeiden yhteyshenkilönä ja hänellä on näyttöjä hankkeista aina Kiinaa myöten.

Kierros jatkui työlounaan jälkeen vielä tanssiosastolle jossa näin aivan pikaisesti jazz-tuntia jossa harjoiteltiin liikkuvia askelsarjoja diagonaalissa aivan samaan tyyliin kuin meillä Keskuspuistossakin. Siirryimme siitä sitten tanssijoiden pukuvarastoon, joka tuntui olevan Margalle kunnia-asia: kaikki oli järjestyksessä ja hyvin huollettua. Tällainen pukuvarasto myös meille uuteen Puustellinmäen koulukiinteistöön!

Vielä ennen lähtöämme Marga kertoi vielä koulun valmentavasta tanssikoulutuksesta, johon haetaan ja se on varsin suosittu. Iltapäivisin ja iltaisin tapahtuva valmentava tanssikoulutus takaa myös sen että ammatilliseen koulutukseen hakeutuvilla on tarvittava ja riittävä kuva alan vaatimuksista ja käytänteistä. Lisäksi koulu saa hyvät valmiudet omaavia hakijoita ammatilliselle puolelle.

Päivä päättyi koulurakennuksen aulaan ja poskisuudelmat jaettiin hymyssä suin.(Kolme [3!] poskisuudelmaa hollantilaisittain kuten Marga meitä lopuksi opetti :)).
Oppilaitoksen modernit tilat olivat toimivat ja värikkäät -uskon että tästä vierailusta sai myös hyviä visioita ja käytänteitä Puustellinmäen uudisrakennukseen. Lisäksi amsterdamilaisten opettajien vieraanvaraisuus, positiivisuus ja kaikkialla aistittava yhteisöllisyys jättivät jäljen.

Draamatunti
Modernin tanssin tunti

Kuningatar Beatrix ja prinsessa Maxima ovat olleet tanssin opiskelijoiden vieraana

Marga esitteli ylpeänä tanssiosaston pukuvarastoa

Marga on julkaissut vuonna 2006 hollannin kielisen teoksen jazztanssista

1 kommentti:

  1. Kivan näköistä toimintaa. Toivottavasti yhteistyö jatkuu tavalla tai toisella.

    VastaaPoista