keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Ambassador, Ambulante Guidance ja muita keinoja opiskelijoiden tukemiseen – Mitä jäi reppuuni Yhdessä koulutustakuuseen -hankkeen opintomatkalta Hollantiin 9. – 11.11.2016






Mitä mainioin ryhmämme: Anu Heinonen, Uudenmaan liitto; Anneli Manninen, Keuda; Tiina Mäki-Gaez, Validia; Sanna Puranen, Avi; Merja Ekqvist, Avi; Katja Winogradow, Perho; blogin kirjoittaja; Suvi Kytöharju, Vantaan kaupunki; Kati Jokela, Luksia ja Anja Leino, Porvoon ammattiopisto. Kuva: Anu Heinonen


Hankkeen projektipäällikkö Anu Heinonen oli valmistellut huolellisesti matkaohjelmamme. Jo lentokoneeseen saimme opiskelumateriaalia, jotta hahmottaisimme Suomen ja Hollannin koulutusjärjestelmien eroavaisuudet. Tämän tarpeellisuus tulikin useaan kertaan todettua.

Euroopan pisin oppivelvollisuus

Hollantilaislapsen peruskoulu alkaa 4-vuotiaana ja päättyy 12-vuotiaana. Peruskoulun päättyessä kahdeksannen luokan loppupuolella opettaja arvioi oppilaan koulumenestystä, hänen käyttäytymistään ja motivaatiotaan opiskeluun. Opettajan arvion perusteella oppilas valitaan hänen kykyjensä ja taitojensa mukaiseen alemman toisen asteen koulutukseen. Kun koulu on päättymässä oppilas tekee tasotestin (Cito-test), jossa viikon aikana noin 300 kysymyksen avulla mitataan mm. oppilaan kielitaitoa ja matemaattista osaamista. Mikäli Cito-testin tulos on opettajan arviota parempi, on oppilaalla mahdollisuus päästä parempitasoiseen oppilaitokseen.

Alempi toisen asteen koulutus voi kestää neljästä kuuteen vuotta. Osa koulutuksesta (vmbo) tähtää ammatillisiin opintoihin (mbo), osa (havo) ammattikorkeakouluun (hbo) ja osa (vwo) yliopistoon. Oppivelvollisuus päättyy 18-vuotiaana tai aiemmin jos opinnot tätä ennen on suoritettuna.
Opiskelijoille, jotka eivät kykene lisätuenkaan avulla selviytymään ammatillisia opintoja on käytännönläheistä työelämään valmentavaa toimintaa. Opiskelu erityiskoulussa on myös mahdollista.



Hollannin koulutusjärjestelmä


 Koulu vastuussa opiskelijan koulunkäynnistä

Uusi koululaki vuodelta 2015 velvoittaa koulut huolehtimaan opiskelijoistaan. Opiskelijoiden poissaolot vaikuttavat suoraan oppilaitoksen rahoitukseen ja siksi tukitoimia ja –henkilöstöä on lisätty ja erilaisia projekteja uusien tukimuotojen kehittämiseksi on jokaisessa oppilaitoksessa meneillään.

Opettajat täyttävät päivittäin poissaolo-ohjelmaan tiedot opiskelijan poissaoloista. Jos oppilaitoksen toimenpiteet poissaolojen estämiseksi eivät riitä, ottaa kunnan työntekijä (Truancy officer) yhteyttä kotiin.  Mikäli neljän viikon aikana kertyy 16 tuntia luvattomia poissaoloja saa opiskelija virallisen varoituksen tai sakkoja. Samainen virkailija tekee myös tarvittaessa kotikäyntejä. Jos opiskelijan poissaolot johtuvat vanhempien päihteiden käytöstä vanhemmat määrätään hoitoon.


Sopimus koulutuksesta

Opiskelija tai alle 18-vuotiaan opiskelijan huoltaja tekee koulun kanssa syksyllä sopimuksen koulutuksesta. Koulu saa rahoituksensa näistä sopimuksista ja koululla on syksyisin kiire saada laskentapäivään mennessä nimet papereihin. Isäntämme kertoivat, että palailu lomilta kouluun sujuu välillä hitaasti ja kun aikaa sopimusten solmimiseen on ainoastaan kuukausi niin kiirettä pitää kun opiskelijoita ja heidän huoltajiaan yritetään tavoitella. Toisaalta vanhempien allekirjoitus sopimuksessa sitouttaa heidät huolehtimaan siitä, että opiskelija käy koulua.

Taitojen mukaista koulutusta

Amsterdamissa henkilö, jolla ei taitojensa puolesta ole edellytyksiä selviytyä ammatillisessa koulutuksessa tai työelämässä, ohjataan harjoittelemaan työtaitoja esimerkiksi keittiöpajaan. Näin hänelle voidaan tarjota opetusta työelämän pelisääntöihin. Mikäli mikään ammatillinen opiskelu ei suju, ohjataan hänet Keep-them-busy -ohjelmaan, joka on yksilöllinen vuoden mittainen aika, jolta ajalta hänelle maksetaan sosiaalietuuksia jos hän osallistuu sovittuihin aktiviteetteihin, kuten esimerkiksi vapaaehtoistoimintaan.

 Opiskelijataidetta, Rijn Ijssel. Kuva: Sirpa Komsi
Amsterdamin Ohjaamo

Youth Centerit vaikuttavat toimintatapojensa puolesta olleen Suomen Ohjaamoiden esikuvia. Ne ovat yhden luukun periaatteella toimivia tukipisteitä, jotka pyrkivät löytämään nuorille opiskelu- ja työpaikkoja sekä auttamaan kaikissa mahdollisissa ongelmissa. Heidän virkailijansa tekevät ihan konkreettista etsivää nuorisotyötä siltojen alla asunnottomien, tukien ulkopuolelle jääneiden nuorten parissa. Osallisuuslain mukaan ilman tutkintoa oleva 23 - 27 vuotias nuori jää sosiaalitukien ulkopuolelle. Ohjaamot tekevät yhteistyötä vapaaehtoisjärjestöjen ja Pelastusarmeijan kanssa, joka auttaa nuoria asuntoasioissa.


Kuva: Sirpa Komsi
 

85 % / 15 %  / 5 %
Rijn Ijsselissä, joka on Arnhemissa sijaitseva 12 500 opiskelijan monialainen ammatillinen oppilaitos, on tehty huomio, että 85 % opiskelijoista selviää ilman sen kummempia tukitoimia, 15 % selviytyy kevyellä tuella ja 5 % tarvitsee suurta tukea. Eniten tukea tarvitsevat pyritään tunnistamaan nivelvaiheyhteistyön avulla siirtymävaiheessa tai välittömästi sen jälkeen, jolloin tukitoimet voidaan aloittaa heti opintojen alettua. He kertoivat, että tavoitteena on laajentaa tuki koskemaan myös vähäistä tukea tarvitsevia opiskelijoita.

Ruokasali, Rijn Ijssel. Kuva: Sirpa Komsi


Every school has to adapt the education to every student. Lisa Harms, Rijn Ijssel, Arnhem

Rijn Ijsselissä asuu paljon maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita, opiskelijat edustavat taustaltaan  yhteensä 109 eri kansallisuutta, joista suurimpana ryhmänä ovat turkkilaiset. Koulussa painotetaan kulttuurien tuntemuksen tärkeyttä ja opettajien koulutuksessa tähän on panostettu palkkaamalla maahanmuuttajataustaisia henkilöitä kertomaan miten eri tilanteita ja opiskelijoiden käyttäytymistä pitäisi tulkita. Opettajia on lähetetty opintomatkalle Turkkiin oppimaan tapakulttuuria käytännössä. Ylipäätään kuulosti siltä, että koulut huolehtivat varsin itsenäisesti opettajien koulutuksesta. Opettajia kannustetaan myös taloudellisella tuella hakeutumaan itse koulutuksiin ja hankkimaan näin lisäpätevyyttä.
 


Opiskelijat valmistelemassa lounassämpylöitä ja tuoremehua, Rijn Ijssel. Kuva: Sirpa Komsi 



Mitä enemmän opettajalla aikaa opiskelijoille sitä vähemmän keskeyttämisiä. – Luisa Prando, ROC van Amsterdam, Hoofddorp

ROC van Amsterdamin Hoofddropin yksikössä koulutetaan lentokenttätyöntekijöitä ja lentoemäntiä. Tutustumiskohteeksi koulu valikoitui siksi, että sillä on yhteistyötä Ravintolakoulu Perhon kanssa. Tällä hetkellä he tukevat kahden Perhon opiskelija työssäoppimista Hollannissa. Luisa Prando kertoi, että heillä opettajat käyvät säännöllisesti n. 20 minuutin mittaisia henkilökohtaisia keskusteluja opiskelijoiden kanssa. Plus Coach käy opiskelijan kanssa läpi lähinnä uraan liittyviä keskusteluita, oppilaitoksen opiskeluhuoltohenkilöstö auttaa mm. terveydellisissä ja raha-asioihin liittyvissä pulmissa. Tarjolla on myös kunnalliset palvelut jos tarvitaan laajempia terveyteen tai  sosiaalihuoltoon liittyviä palveluita.


Euroopan suurin luokkahuone, ROC Amsterdam Hoofddrop. Kuva Sirpa Komsi



Nova Collegen Valma

Nova Collegessa Hoofddropissa on kaksi vuotta toiminut ryhmä, johon sijoittuvat ensisijassa väärän alan valinneet opiskelijat sekä erityistukea tarvitsevat, joiden diagnoosina on autismi, adhd, add ja tunne-elämän vaikeudet. Opetussunnitelma sisältää mm. hollannin kieltä, englantia ja matematiikkaa sekä sosiaalisten taitojen opetusta. Koska henkilöstöä on yleisiä ryhmiä enemmän (4 henkeä 20 - 30 opiskelijaa kohden) on mahdollista antaa opiskelijoille enemmän huomiota. Koulutuksen tavoitteena on löytää opiskelijoille sopiva opiskeluala sekä saada heidät 20 viikon koulutuksen aikana  ammatillisiin opintoihin. Tarvittaessa koulutuksen pituus voidaan tuplata.

Dementiakodissa järjestetyn hoiva-alan aikuiskoulutuksen opettajat, Nova College, Hoogddorp. Kuva: Sirpa Komsi

Opinnot aloitetaan asioilla, jotka ovat opiskelijalle jo tuttuja. Näin he kokevat osaavansa jo paljon, saavat itsevarmuutta ja heidän pelkonsa ja huolensa siitä, että he eivät opi hälvenee. Vähitellen osaamista syvennetään ja ammattiin liittyville työtehtäville annetaan teoreettisempi viitekehys. Vailla ammattitaitoa oleville aikuisille järjestetyissä hoiva-alan työpainotteisissa opinnoissa opettavat opettajat, Nova College, Hoogddorp 



Mitä muuta jäi reppuun?

Hollantilaiset ammatilliset koulut ovat suuria ja monialaisia. Noin kymmenen vuotta sitten toteutettiin reformi, jolloin useita alueellisia kouluja liitettiin yhteen. Oppilaitokset ovat tuhansien opiskelijoiden kouluja jakautuneena useisiin yksiköihin. Haastattelemiemme henkilöiden vastauksista jäi sellainen vaikutelma, että edelleen osittain tehdään "niin kuin ennenkin" ja yhtenäistä toimintakulttuuria on ollut haastavaa luoda.

Opettajien pätevyysvaatimukset vaikuttavat olevan huomattavasti vaatimattomammat kuin meillä. Opettajan peruskoulutus voi ilmeisesti olla mikä tahansa. Pätevöitymiskoulutus järjestetään usein oppilaitoksen omasta toimesta. Tätä taustaa vasten ryhmäämme puhutti kovasti opettajan antaman lausunnon vahva vaikutus kun peruskoulusta sijoitellaan oppilaat alempiin toisen asteen kouluihin. Myös Cito-testi mietitytti. Entä jos silloin juuri sairastaa ja siksi testitulos on huono?

Oppilaitokset on saatu lainsäädännön keinoin ottamaan entistä suurempi vastuu opiskelijoista ja seuraamaan tarkasti heidän osallistumistaan koulutukseen ja etenemistään kohti tutkintoa. Meille esitettyjen tilastojen valossa tässä on myös onnistuttu. Erilaisia tukitoimia on kehitetty paljon. ja monen tyyppisiin tehtäviin on palkattu henkilökuntaa, mm. vihanhallintaan.


Oppilaitokset pitävät isoja messutyyppisiä Avointen ovien päiviä, jolloin vanhemmat ja opiskelijat valitsevat jatkokoulutuspaikkoja. Kuva: Sirpa Komsi


Mutta entäs Ambassador ja Ambulant Guide?

Ambassador on ammatillisessa oppilaitoksessa työskentelevä henkilö, joka tekee nivelvaiheyhteistyötä alemman toisen asteen oppilaitosten kanssa. Rijn Ijsselissä Ambassadorina toimii Lisa Harms. Hänellä on kahdeksan yhteistyöoppilaitosta, joista tiiviimmin hän on yhteydessä Maarten van Rossemin kouluun, josta siirtyvillä opiskelijoilla on paljon erityisen tuen tarvetta. 

Ambulant Guide on Rijn Ijsselissä erityisopettaja, joka siirtyy aina sinne, missä lisäopetus on tarpeen. Vähän kuin Ambulanssiope.





Illallinen entisellä ruumishuoneella
Ensimmäisenä matkailtana kävimme yhteisellä illallisella 300 kynttilän valossa entisessä kaupunginporttina ja ruumishuoneena toimineessa rakennuksessa. Täällä Rembrant maalasi yhden kuuluisista teoksistaan.

Ravintola - Kahvlila Café in de Waag. Kuva: Anu Heinonen

Tohtorin Tulpin anatomian luento, Rembrandt, 1632 on maalattu entisellä ruumishuoneella, jossa nykyisin toimii ravintola Restaurant – Café in de Waagissa. Kuva: César Kuyper


3 kommenttia: